Hennapauliina

Vaatteiden suunnittelijana olen luova ja idearikas. Suunnitteluni on asiakaslähtöistä, mikä tähtää siihen, että sinulla asiakkaanani olisi kaikin puolin hyvä olla valmistamassani vaatteessa ja että vaatteesta tulee sinun näköisesi. Tiedot eri lajien vaatimuksista kisavaatteille ja materiaalituntemukseni ovat vuosien myötä karttuneet vahvaksi, mikä onkin ensisijaisen tärkeää kisavaatteita valmistettaessa, jotta ne toimivat niille asetetuissa haastavissa olosuhteissa. Valmistajana olen tarkka, kärsivällinen ja sinnikäs. En ole tottunut menemään sieltä mistä aita on matalin ja minusta on mielenkiintoista oppia työssäni uutta. Asiakaspalvelijana olen ystävällinen, tarkkanäköinen ja rauhallinen.

Jo yli 16 vuotta idearikasta ompeluntäyteistä elämää

väriloistoa
tekemisen vapautta
yksilöllisyyttä

Tarinani

Design Hennapauliina – ompelimoni on työllistänyt minut jo yli viisitoista vuotta. Perustin yritykseni vuonna 2004 Pohjanmaalle Vaasaan vuosi vaatetusalan muotoilijaksi valmistumiseni jälkeen ja alusta asti minulle oli selvää, että kilpailuasut ovat niitä, mitä minä haluan valmistaa.

Olin opiskellut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, Jurvan yksikössä, ihanan pienessä maalaiskylässä, jonne olin lapsuuteni ja nuoruuteni kotikaupunkien Tampereen ja Forssan kautta päätynyt opiskelemaan. Opiskeluihini kuuluvana työharjoitteluaikana Äänekoskella kilpailuvaatteita valmistavan Dance Stopin Eeva Kähärän innostavassa ja kannustavassa opissa olin kulkenut kilpatanssikisakeikoilla ympäri Suomea ristiin rastiin ja hurahtanut kilpatanssipukujen valmistuksen ihmeelliseen maailmaan täysin – väriloistoon, tekemisen vapauteen ja yksilöllisyyteen – siihen, että yksikään työ ei ollut täysin samanlainen kuin edellinen. Kisavaatteiden valmistukseen erikoistuminen oli näin ollen luonteva jatkumo näiden erityisoppien hyödyntämiselle. Kilpatanssipuvut, lännenratsastusasut, morsiuspuvut, vanhojenpäiväpuvut ja juhla-asut työllistivät minua heti alusta alkaen.

Keväällä 2008 osallistuin ensimmäisen kerran Tanssii Tähtien kanssa ohjelman puvustukseen ja sen kevään jälkeen muutin pysyvästi Helsinkiin. Helsingissä työhuoneeni oli aluksi Ruskeasuolla ja myöhemmin Herttoniemessä. Kysyntää tuli myös taitoluistelupuvuille, showtanssipuvuille sekä latinoshow-pienryhmien asuille, ja tartuin uteliaasti uusiin haasteisiin.

Tanssii tähtien kanssa ohjelman puvustuksessa olin mukana seitsemän kauden ajan, ensin puvustajana ja kolmena viimeisenä vuotenani puvuston esimiehenä ja pukusuunnittelijana. Televisioprojekteista olen puvustanut myös uimahyppykisan Splash vuonna 2013. Nämä vauhdikkaat projektit antoivat ja opettivat paljon, ja pienen kiireen poikasen omalla työhuoneellani osaan sen jälkeen laittaa oikeisiin mittasuhteisiinsa.

uteliaasti uusiin haasteisiin



taustajoukoissa
pieni ilopilleri

Keravalle muutin vuonna 2017 ja loihdin viihtyisät työtilat kotini yhteyteen luhtitalon alakertaan. Täällä olen ilokseni saanut toteuttaa myös kisapukuja tankotanssiin ja vikellykseen, joten lajikirjo vain laajenee.

Hyvät taustajoukot ovat jokaiselle yrittäjälle tärkeitä ja minun taustajoukoistani heti työhuoneeni kynnyksellä sinua tulee usein tervehtimään nelijalkainen ompelimoassarini, kääpiösnautserini Eevi. Tuo partaveikkonen toimii sekä ovikellona, kassin tarkastajana, makutuomarina, laaduntarkkailijana, koiraterapeuttina että pienenä ilopillerinä.

Joten ei muuta kuin tervetuloa! Täällä me sinua jo odotellaan!